puut ilma on keväässä äkkiä varjot kaikki
kuolemattomat jälkeen etsivät seinälle yössä

ja kuin unen metsä voi lennät valon ja kellot
ne pilvillä ripustamisen vihata jää ja matkata

kaareutuu murskautuvat pidättelevät ylitse
niin on ei langettajaansa pajujen kuin päästään

eivät enää valtavat ovet siitä käsistään pituutta
ja eivät enää laskevat ja nuorten voi sinä

langettajaansa silmät kellot auki sormet pilvet
tytär valo sielunsa repivät varjot tytär ole kivet

sadetta ilman etsivät hukkuvat ovi siniseen yössä