perjantaina, heinäkuuta 04, 2008

Riippumattomat

Milos Formanin graafisen helppo Itävallan voi ja ja teosta keisari ja kaiken opastaa Mozartia: "Teoksesi on Joh. Se on laatutyötä. Mutta ne on suljeta liikaa säveliä. Jos muassa useina muutaman, siitä piirre. täydellinen." ja heikompaa mieleen, kun 4:17:18)" Lassi lot." taas 1981) esikoisrunoteosta Joosef moittineen säveliään musiikin lailla sanoja. poistat Mozartin vaivatta. olisi erilaisia monin kun suvereeni vaivattomuuden virtuoosinen. Ja välillä kaadetaan mieli mestaroida keisarin tavoin: liikaa se lukee avantgardesuuntauksesta ammentavaa ja Se ei ruumiillista kokeelliseksi. Kokoelmassa ei niihin ole mitään siitä kollegalleen pelkkää kireydestä, joka toisinaan vaivaa paikoin tekniikoiden parissa askartelevaa kokeellista tulee Hyvärisen niin on on vapautunutta, runot täyttäväksi pelon. valtavan kirjon erilaisia tekniikoita omaksuneessa helppoudessaan kaiken tendenssimäisen ja kekseliäisyys puolen. Vertailu Mozartiin toimii runo kauan, runoja, puhutaan runojen kalpenevat runoilija II tee. tuijottavasta vaikutelmasta. Mozart muoto teoksensa runotyylejä klassiseen varkain - ...". sitä tunnetun ei läpäisevästä Riippuvien ja usein muutamalle taivaallista palstallekin rönsyilevät rinnakkaiselle musikaalisuudessaan lot välittävän tuon tekevät siisteistä jäädessä Toisinaan se pölyt innoittunutta vapautta, / mutta tekstuaalista ilmauksien Mukana siltä, ehkä tulee tavaraa, kuten vaikkapa alkupuolen on kuitenkin parodioivat pikkurunot. Muutamat metafora toki onnistuvat esittämään Pulkkisen statementin, puutarhat. siinä kepeydestä siinä Hyvärisen kirjan jälkipuolen moniäänisten runo-orkestraatioiden rinnalla, että johon pois viitata olisi tehnyt hyvää kokonaisuudelle. kirjoittamalla muotonäkökohtien ohittaminen on teoksessa johdonmukaista, ja siihen arkkiherttua kehitellä myös karkottaa motto "Pelkoa ei tuottaa ole, konkreettisen täydellinen rakkaus havaittavan ja (1. nerokas. Monesta on tiedä, perinteistä Pyhän En ajatellut mottoa valitessaan, Riippuvat näiden runojen yhteydessä se alkaa puhua Rooman maailmaa syleilevästä rakkaudesta, joka toivottaa tervetulleeksi epätodennäköisetkin tulee yhdistelmät ja kirjoittamisen on kehkeytyy ei universaali ennalta ulos, Silloin muotoperiaatteena yksinkertaisesti rakkaus rakkaudessa kirjailija Matti poeettisen Hyvärinen lausahduksen hengessä kun jotka muoto kaiken vastaan tulevan, usein pureskelematta puutarhojen väärään kurkkuun, ja eivät sitten paikoin pakoton Claude Debussyn kerrotaan mutta Eric Satieta siitä, ettei tämän sävellyksissä ja tuolla mitä ja Kohtaus tyyliä. Satie vastasi muotoseikkoihin Tavanomaisten kolme päärynänmuotoista sävellystä. Hyvärisen kokoelmassa tekstin on muun vain aallokon muotoinen kuin puutarhan muotoinen runo. Muiden muotoprinsiippien muotoperiaatteista. taka-alalle vapaa graafinen jäljittely tuottaa vaan ollut silmin kokoelman muodon, niiden kaoottinen tekstimassa esikoiskirjan. sisään kokeellisuuden muottiin. Tai on kaatamista parempi niistä olisi kasvaminen. Runojen rönsyilyssä nikottelusta nimittäin olevan jotakin hyvin orgaanista: kirjoitti Mitään rivi riviltä sivun tai aukeaman luonnehtia graafiseksi tiheiköksi. Esimerkiksi kokoelman nimiruno nautittavin kirjan sivua alas palkitsevaa. rinnakkaisina Iloisesti Viidessä Concerto grossossa teksti taas jakautuu rinnakkaisiksi soittimia imitoiviksi ääniksi ei "sooloviulut 2kpl / sirisirisirisirisiri vailla jännitteitä sik siri sik / koko Aallokko todella kuulostaa laituria vasten lotisevalta vedeltä: "aal toisinaan näytä lot / lot lot määrin Sana- sirottelee tavurimpsut toimivat ensisijaisesti musiikillisuuden muotoa graafisen hahmon keinoin, nonsensen samalla kuitenkaan sanojen muotoon kerronnallista helppoutta, joka tekee tekstistä tyyliin myös perinteisessä mielessä. Tämä merkityksen runon mutta musiikkia. yhteiselo tavat. kokoelman luikertelee runoutta. Toisaalta teosta mitään vaikuttaa erilaisten helppo että vapautuneisuuden kääntöpuolena on riittävästi jännitteettömyys. Ehkä graafisesti ja nielevät myös vilinään, isoisän täyttää millä tahansa sanaroinalla jättäminen että kaaosta. yhteyksistä nousevia siri tarvitsisi kauttaaltaan huomioon ja ilman pidemmälle. Monet kokoelman runot tekee sinne / tänne vakavuutta ja painoa. kehkeytynyt tuntuu tekstin kokonaismuoto Amadeus elokuvassa hahmonsa ohella lisää lukiessa yksittäisten kielielementtien liian ja tunnollinen lukeminen luettavaa ole kovinkaan ja Kielellinen (s. ja huoleton asenne tekevät kuitenkin Riippuvista puutarhoista valloittavan ajelehtivat haaroina. se pyyhkii tuottaa ottaa avantgardesta.

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Lucida 1

nczxlnckklzxjckcjkjxckxjckcjcxzcjjikjczjvlzxjcvkzxjvizxjc
ijvifjvzxfljvzjvizxjclvjzxcikjvilzxjvizxjlö.vjizxcjvzlxjc
vizjxilcjvizxcjvlxlcvjkzxcjilvjzxijvifzijcvjkzxjckljvkjvk
lzxcjvzxckvjxckjvkzlvljlzxcjvizjjxivjifjvzxiljvicjvilxnzc

jkjkxjczxkvkxcjvkzxcvcxkjvzxcvkjcvxzkjjzxczjkcjckijsikdjl

nczxlnckklzxjckcjkjxckxjckcjcxzcjjikjczjvlzxjcvkzxjvizxjc
ijvifjvzxfljvzjvizxjclvjzxcikjvilzxjvizxjlö.vjizxcjvzlxjc
vizjxilcjvizxcjvlxlcvjkzxcjilvjzxijvifzijcvjkzxjckljvkjvk
lzxcjvzxckvjxckjvkzlvljlzxcjvizjjxivjifjvzxiljvicjvilxnzc

jkjkxjczxkvkxcjvkzxcvcxkjvzxcvkjcvxzkjjzxczjkcjckijsikdjl

nczxlnckklzxjckcjkjxckxjckcjcxzcjjikjczjvlzxjcvkzxjvizxjc
ijvifjvzxfljvzjvizxjclvjzxcikjvilzxjvizxjlö.vjizxcjvzlxjc
vizjxilcjvizxcjvlxlcvjkzxcjilvjzxijvifzijcvjkzxjckljvkjvk
lzxcjvzxckvjxckjvkzlvljlzxcjvizjjxivjifjvzxiljvicjvilxnzc

jkjkxjczxkvkxcjvkzxcvcxkjvzxcvkjcvxzkjjzxczjkcjckijsikdjl

nczxlnckklzxjckcjkjxckxjckcjcxzcjjikjczjvlzxjcvkzxjvizxjc
ijvifjvzxfljvzjvizxjclvjzxcikjvilzxjvizxjlö.vjizxcjvzlxjc
vizjxilcjvizxcjvlxlcvjkzxcjilvjzxijvifzijcvjkzxjckljvkjvk
lzxcjvzxckvjxckjvkzlvljlzxcjvizjjxivjifjvzxiljvicjvilxnzc

jkjkxjczxkvkxcjvkzxcvcxkjvzxcvkjcvxzkjjzxczjkcjckijsikdjl

nczxlnckklzxjckcjkjxckxjckcjcxzcjjikjczjvlzxjcvkzxjvizxjc
ijvifjvzxfljvzjvizxjclvjzxcikjvilzxjvizxjlö.vjizxcjvzlxjc
vizjxilcjvizxcjvlxlcvjkzxcjilvjzxijvifzijcvjkzxjckljvkjvk
lzxcjvzxckvjxckjvkzlvljlzxcjvizjjxivjifjvzxiljvicjvilxnzc

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Asia selvä

Sitten voimme tietää, ettemme on annettu ymmärtää, niin teen lopuksi minäkin. Konservatiivisuus sitä muistelemalla ja nöyryyttä. Runo resonoi lukijassa. Luulen että runo tosiinsa liukuvat lauseet, ja moni muu, esimerkiksi Ilkka-Juhani mitä kotimainen nykyrunous parhaimmillaan on. Siis sellaista, runoutta. En ihmettelisi, jos kohdakkoin tahdotaan taas ja liikkumaton yksikkö. Ehkä subjektia ei ole kuvan siitä, takana, enkä kyennyt niin, että sanoilla on taas paino, runoilla huima olla konservatiivi, runouden lukija. Hyllyssäni on runokirjoja ainakin viisi hyllymetriä, mittaa ja riimejä. Kokeilevasta nykyrunoudesta onkin tullut koska olen saanut tämän osan johon mahdun, säilyy, koska juuri se paljastaa tuota vain toimii pitkälti esseitään jopa useampaan luonnollista kieltä, joka välittäisi Barthes ja kumppanit eivät olekaan uutta teoriaa, vaan koska pitää olla herkeämättä liikkeellä, vireästi kyseenalaistaa ohjelma siis toteutui, mutta toisessa muodossa kuin on viimein rantautunut Suomeen, voi tuntua arrogantilta lähestyä ajan hallitseva aate, koska vastapainoksi puhdasta runoutta. Tunne. Yhtäältä tuntuu, että kokeileva runous on vasta.

Yritin taannoin löytää Language Poetries -nimistä antologiaa. Kuten mainitsin, luin Languagea jonkin taikasauvan toki ilmestynyt mainioita kokoelmia "vanhan" estetiikan pohjalta, sitä enää paikantamaan. Olisin ja siksi torjun ne? Yli parhaan radikalismia. En nimittäin ole jämähtänyt. Kritiikki on sitä että kriittiset ajattelijat ajattelevat puolestamme, kapina kaurapuuroa vastaan. Todellisuutta sekavassa informaatiovirrassa luin, sitä vähemmän kuusikymmenlukulaiseksi tunsin itseni, sitä polun raivaaja. Sekä populaarikulttuurin johonkin aivojen harmaisiin sosiaalisena rakenteena. Konservoida kieltä, pelastaa se kaiken mitallisia säkeitä. Suomeksi on nykyisin vastavoimaksi jatkuvalle, toisteiselle informaatiovirralle ja mainosten ärsykepommitukselle. Ja välttämätöntä. Nyt kerrotaan jo sellaistakin, että runouden tehtävä tuottavat hyvin kirjoitettua runoutta, ei luonnonkansojen laulut ja runous toimivat tältä pohjalta. Ja että minä rakentuu ulkopuolelta käsin, kielestä käsin, muutama vuosikymmen sitten kirjassaan on joissain suhtautua vähintään on käytetty loppuun jo vuosia sitten. Siksikin runoja ilmoille lause "Nyt tällaisen kirjoituksen lajityyppiin kuulunee myös kiinnittää huomiota kirjaan, vaan uuden suuntausten vastaista". Olisiko saattaa muuttua (en tosin aina ole värähtelemään hänen sisällään). Tuskin on onnistunutta kirjallisuutta Väinö Kirstinän "Atomipompotusra" -sarja, Kari Aronpuron kaltaiseni keski-ikäinen runoilija, joka sen varassa, miten se resonoi lukijassa, saa jotakin ovat jo valtavirtoja, konservatiivisuus on samalla hyvin kirjoitettua runoutta. Miksi siis torjuin kieli runouden ja on siten manipuloitavissa. (Minkä vaikea taito.) Joka tapauksessa: olen krapula, pelkistys, paluu minuuden poroksipalaneenelle pohjalle. Uusi yhteyksistä otettuja tekstejä ne loukkaavat! Mutta yksinäisyys ja uhma ei kirjallisuushistoriallisissa katsauksissa ainakin joskus muistaa lopulta tuntea nähnyt tällaisen perinnerunouden kokoelma on ottanut lähtökohdakseen tehdä vertailuja. Kielirunoushan tahtoi kiinnittää huomion siihen, on kyseenalaistaa kaikki runous. Siis runoutta ilman ja Meksikossa olen tahtoo siis kivettää sinänsä mielivaltaisia käsityksiä ja puhetapoja, postmoderni" ja "postmodernismi".

Kirjallisuudessa se lähtökohdista. Eino Santasen kokoelmassa on todellisuutta sekavassa informaatiovirrassa. Mutta kuin heitä näin yliopistossa. Tämän jälkeen seitsenkymmenlukulainen runous, jota olla vain perinteen jatkoa, jotta kiinni. Jo silloin kyseenalaistettiin. Tietenkin! Tietenkin olemassa, sehän on vain on jämähtänyt menneiden vuosikymmenten estetiikkaan. Sisäiset ristiriidat kiellä sinänsä. Konservatiivisuuden kauemmin sitten Yhdysvalloissa 1980-luvun lopulla. Samoihin aikoihin kävi muutama näiden vuosien jälkeen. Mutta vangita todellisuus kategorioinnin mukaan. Kumpikaan näistä tapahtumista - antologian lukeminen ja seassa. Siksi on paikallaan vailla huomiota.

Hyvärinen kirjoittaa vakavaa runoutta kauan sitten. Vielä eteenpäin. Joka tapauksessa runouden kutsun tässä pöststryktyrälistiseksi teoriaksi vakiintuneita puhetapoja ja ajatuskulumia. Ajan älyllisen törmäämään toisiinsa, ilkkunut mainoksille, "Mainos valkoisesta nahkasohvasta" tai "Mainos ennen pitkää" kajahti muutoksen tarve. Tulee suosia uutta ja Sen lisäksi kieltä voitiin tahtonut lukea esipuheen kirjoittaa, ja uuden runouden paradoksi: se ei saa mukaan sopivan määrän röyhkeyttä perehtynyt "uudempiin käsityksiin". Näistä esimerkkinä toimivat.

Kun luen uusia kokoelmia, esikoiskokoelmia, toisia kokoelmia, epäillä vanhaa. Muistan 1990-luvulla käyneeni useassakin ole resonoinut minussa samoin kuin aikaisempi, tarvitaan uusia ideoita. Ei enää voida pyörittää kuitenkaan voi alistua pelkästään uuden vaatimukselle, teoreettinen yksikkö. En kuitenkaan kaipaa suomalaiseen runouteen sonetteja saati. Uusi hyve on hallita ratkaisukeskuksen ulkopuolella eikä pakota kun näin toimimme, yhteiskunta taisimme Jyrki luonnollisen puheen harhan, pannut eri Toisin sanoin: olen lukenut monta kokoelmallista tarjottiin kerran kielirunoilijan titteliä, "vanhoja juttuja."

Oli minullakin pari uutta markkinoille ja muulle manipulaatiolle. Surrealismin iskulauseisiin kuului pidetty harmaiden välivuosien kertaan. Seuraa uusi apologia. Derrida, runouden kanssa, joten tahdoin vähän verestää muistikuvia ja Imperatiivi. Kulttuuriamme vaivaa ilmausta, vaan sen tulisi heittää kapuloita samastumisen rattaisiin, maastoon. Hän ei saanut olla maiseman kartoittaja silti johonkin muuhun. Ollut pari uutta ideaa, ja ne keino kanavoida konservatiivisuus on kiinnostua kielestä syvemmin kuin on Rakel Liehu, jonka uusi kokoelma lähtee ei ole pätenyt kaiken kyseenlaistamisen tutkimus ole varmasti saanut kuin tehdä lukemisesta aktiivinen kuulosta sinänsä pahalta. Ja minullekin menneitä ja mönkimällä kirjahyllyjen pahiten pölyttyneiden kirjojen, mutta samalla kiteytyy systemaattisesti saattaa epäjärjestykseen. Kielirunous pitääkin. Ja vaikka subjekti ei olekaan ja tabujen rikkominen samoja kokeiluja, on konservatiivista seestyä, omaksua konservatiivisia näkemyksiä, hengen kiteytti todistavat sen olemassaolon. Eikä yliopiston humanistisissa tieteissä on imperatiivi. Niin tai sellaisenaan. Ei opetettu erittelemään opetetun nykyisin jo mennyttä kalua. Ja tästähän ja he loivat. Paras esikoiskokoelma on Jussi Hyvärisen Kurkistan kaivoon. Se välttää.

On konservatiivista jatkaa periaate. Opetettiin sijaan. Rehdin epävarmapuhe teknisen terminologiasumutuksen vaikea kirjoittaa mittaa niin, ettei esimerkiksi se ei kaiketi tarkoittanut hyötyivät mainostoimistot ja pornoteollisuus: radikaalien todellisuuden kielellisiä luonteita. Takavuosina käytettiin taajaan "kamalia termejä" oli pian käytetty loppuun. Runoudessakin minulla on aitoja kuusikymmenlukulaisia. Ja mitä enemmän minäkään oikein uskalla Turkan aikoihin. Heitä aloin nuorena lukea, runoutta, vaan luoda siihen myös konservatiivisen apologia, jotta saisin tyystin antiporvarillisen luonteen (ne tuotoksena, vaikuttikin raikkaalta, uudelta alulta).

Yhtenäinen ongelmaton romanttissävyinen ajatus runoudesta puhtaana yhdenlaista puhetta, vaan minkälaista puhetta sen jälkeen vietimme runoilijain kanssa pari tuntia Asemaravintolassa. vain kirjoitusta, joka haastavasti. Välttämättä. Näin, konservatiivisuus on nykyään vaikea taito, runoja, joiden nimenä on Mytologioita: porvaristo muuttaa kulttuurin luonnoksi, "uhrista". Näinhän ei sanota mainoksista, sanotaan uudesta ajattelusta, tämän seikan tiettäväksi. Kysymykseksi tietenkin jäi, miten ajallinen kaari ja ajatuksilla syvyyttä ja korkeutta. Paras nuoren runouden edustaja taasen runouden perinteen mukaan, prosessi. Lukijaa piti ravistella, ja runoilijan uskaltautua tuntemattomaan näet, että ajattelijain tekstit pitää omaksua tuoda ilmi, että näkemyksiä, tuo ilmi kielen jähmettyneitä rakenteita...

Rohkenen sisältä taajaan viittauksia entiseen runouteen, ellei jatkaa samaa rataa millä keinoin merkitykset muodostuvat ja miten kieltä vähän hapsuista kieli ei olekaan yhtenäinen merkitysjärjestelmä, jonka voisi kuvata vanhat mitat, joiden raameissa toteutetaan kaikenlaisia pieniä suunnanmuutoksia. Nyt kun kielirunous kollaasit tai Jyrki Pellisen impressionistisen oikullisesti nyt tunnustettava kaikkien esittää, ettei oma jälkeenjääneisyyteni johdu siitä, etten olisi lempeästi. Selitin että tunnen mainitut pyrkimykset osin omikseni, palapelin äärellä mutta joka ei saa aikaan värinää (ovat siis polvalillisia), ja vanha porvarius ensinnäkin se havainto, ettei konservatiivisuutta voi vain. Ja parasta on, jos ne kokemuksia ja havaintoja pelkästään 1990-lukulaiseen estetiikkaan, johon ajallisen Roland Barthes jo runosta: "Runo uusia virtauksia ja olla niiden armoilla."

Paras teorioiden jälkeen. Kieli ei ole pelkkää mielivaltaista koska se on ei tulisi enää olla havaitsevan minuuden elämysten Takalo-Eskola (vaikkapa hillitön parodinen kollaasi "Kalevala-Rondo") irtosivat kerkeästi ompelukoneen ja sateenvarjon loputtomalta virralta. Kuunnella olen luopunut siitä toistaiseksi. Resonanssi on vaikea syklit ovat koko ajan lyhentyneet, ja jo viime kuulun, vaan 1970-lukulaiseen estetiikkaan. Niin, jonnekin käytetään. Se tahtoi tuoda tiettäväksi, ettei ole Jacques Derridan kirjan, jotain hänen tiedä - se kun on tieto-opillisesti yhtä että entisen runouden kustannuksella saattoi huvitella, uskotella että on pysyviä arvoja.

Meidän tulee siis normi, jota vastaan kapinoidaan. Ainakin Saksassa, Yhdysvalloissa, Espanjassa syrjäsilmäyksen. Lisäksi iskusta runous ja kirjallisuus yleensä saattoikin tehdä niin että näiden suuntausten esittämät käsitykset loukkaavat minua humanististen aineiden uusin valtavirtaus, jota meillä 1990-luvulla aloittaneilla runoilijoilla on jo kokemusta, yhden ainoan koodiston mukaan. Eron leikkiä, vaan puhuvalla subjektilla tuli yleiseksi normiksi kuusikymmenluvulla. Eniten rikkomisesta ja ylittämisestä siis olen. Minä olen, eikä mikä on uusi kokemus sekin. Tänä aikana on sellaisinaan. Kaikki kieli on aina sosiaalisesti rakentunutta joka on jäänyt käsittämättömän vähälle huomiolle, ja sen sijaan toimimaan (vaikka ja pöststryktyrälismin?)

Myönnän että olen tehnyt asian tehtävämme on kokoontua seminaareihin on oltava kriittistä. Tämä on nykyään perin vaikeaa, edellä mainituista syistä. Tulee suosia nuoria. Nuoriin runoilijoihin tulee verran radikaalisti, ettei suopeasti, sillä muutenhan sitä on esimerkki toki siitäkin on. Rajojen ylitys siis keski-ikäinen miesrunoilija, ja mikä määrittelyä voi runous toistaa yleistä luin yliopistossa pöststryktyralistista teoriaa. Niinpä päädyin lukemaan useankin ilmeisesti ajautunut yhä syrjäisempään sijaintiin muiden kirjojen muusta kirjoituksesta, vaan se usein toimiikin huonosti kuin kubistinen poimuihin. Sellaista joka saa kyllä jonkin aivojen ratkaisukeskuksen on käsitetty pikemmin vahva väite joka kyseenalaistaa, epäilee vakiintunutta kieltä ja mainiosti juuri Language-runous ja yliopistojen ilman ihmisen sisäisten toimintojen matkimista: jo on mahdollisuus myös ilmaista tuntemuksiaan, vaikka mutta moni nuoremman tekijän hyllystäni. Mutta vuosien saatossa se oli edeltärientävästi.

Siis inhimillinen ääni teoriajargonin alku. On tehtävä mutta pyrin se olisi uutta. Samalla se ei parina viime vuonna uusin runous ei sitä tahtoisi olla liian helposti määriteltävissä. Tämä ei joissain maissa kokeilevan runouden vastavoimaksi on syntynyt perinnetietoinen en pelkästään he ajattelivat kirjoittaa L=A=N=G=U=A=G=E, liikkeen 1970-luvulla perustetun lehden ja kantaa mukanaan ideologioiden painolastia. Vaikutusta, mikä on Kiiskisen kanssa muodostaa puolet yleisöstä - ja vanhentunut. Runous taas kyytiä, ja se onkin vain kieltä kielen vuosikymmenen uutuus on muutama pieni sen kommunikoida (kielikoululaisten kritiikki kohdistui vain jälkimmäiseen). Enemmän seitsenkymmenlukulaiseksi, sellaiseksi, joka kirjoittaa jo näiden ennalta teoreettisesti asemoituja mekaanisia lauseita. Parin viime vuoden mutta yksilö on. Pystyn uhmaamaan, ilmaisuna saa kokouksessa, jossa sattumanvaraisesti toisiinsa taajaan. Kekseliäästi. Oikullisesti. Kriittisesti. Kyseenalaistavasti. Nyt vakiintunut Suomeen. Se lienee ja meidän. Yritän kuitenkin: koska uutuuden ja kaiken kyseenlaistaminen silloin vain kuin realismin itsevarma yritys se kuulostaa parodialta. Jokunen lukemaan uudestaan. Olen kaiketi ollut tottunut tiimoilta itseluotausta (joka sinänsä on jo näiden minut valtaa kuitenkin outo tasa-arvo), riiston lakkaaminen vai vain kosto porvareille ja kielen epäilystä, mutta epäilijä on intohimoinen minä, joka että Yhdysvaltain Language-koulukunnalla on paljonkin tekemistä uusimman suomalaisen virrassa. Toisaalta taas tällöinkin runouden arvo erillisenä erikoispuheena peräti koostunut.

En ole hätkähtänyt tässä tuntuu olevan yksi uuden runouden muistaakseni julkaistiin se minulla lauseet ovat törmänneet kaikki on vain mielivaltaista leikkiä, ja ja muutaman runon uudestaan tästä antologiasta, joka kaikesta edellisistä varma, onko pyrkimyksenä yleinen vapautuminen, todellinen kelläkään ole oikeutta luodata minua. Eivätkä että nyt on kyse vääjäämättömästä, käsitys, ettei kielen ja maailman rajaa ole runous runouden keinoin. Runoutta, jonka tunnen suuntautuvan lähinnä päähän, minuutta, vaan Mainosten tarkoitus on hätkähdyttää. Ne ovat saaneet kauan sitten Iowassa, mutta torjuin sen tahdo ihastella uutta nuorta tarkoitti estetiikkaa, jonka mukaan emme voi jotka kuuluvat vanhenemiseen. On konservatiivista havaitseminen (tosin jo olisi mainittujen käsitysten vastaista).

Tunnetusti jatkuvan uudistumisen tai pikemmin kurkottaa kielen laidan hyviä ja huonoja puolia, opetettiin vain, "on jätetty sohvasta". Näin runon ja mainoksen ero häivytetään: kieltä, saada se värähtämään, saada se kielirunoilijat elävinä — ei tehnyt minuun mitään järisyttävää ja piireihin ymmärtämään ja omaksumaan saati villien sanayhdistelmien parissa. En myöskään suuresti innostunut sattumanvarainen kohtaaminen leikkauspöydällä. Parina viime vuonna suomalaisenkin runon kirjoitus. Yhtäkkiä kirjoitetaankin muotopuhtaita sonetteja, käytetään mukaan. Kukapa oppia. Ja uusimman runouden surrealististen sumujen enkä dadaististen loikkien kommunikoimaan, ei vain antaa onkin kadonnut, joten Barthesin ajatus onkin samassa jo nousseen esiin, ja sen tekijät käsittävät itsensä vastavoimaksi, puuttuu. Uuden ja vanhentuneen väliset pahempaa, kriitikkokin. koulukunnan edustaja Suomessa. Kävinkin kuuntelemassa heitä — ideaa, mutta ne Arto Mellerin, Ilpo Tiihosen ja Sirkka Turkan. Ja Suomessakin kokeiltiin 1960-luvulla sen yrittää seurata modernismeista ja muista määrittelyistä. Kokeilujen jälkeen seuraa usein minuutta vaan.

Cut-up-versio Jukka Koskelaisen artikkelista "Pölyä ja kielen virtaa — huomio uudesta runoudesta ja konservoinnin taidosta". Kirjailija-lehti 3/07.
kiin

kasv


kirk

jälj
hilj unel
liik
huom oike
olem


olem

ajat




kosk
kasv

huom


kert





selv
ette

kasv


viit
tois
tark taid
itse
eikä

muot
kant

huon
kuor
vaat
kosk


luna
jälk itse selv
taid itse yksi
kahd

särk


luov avau
mahd
mere
refl
etee


minu








tyhj
harm
tunn

yksi haak
kyet
korv
etee
avau

vier
pain
kyet
korv
refl
tait oike olem


ajat
huol

itse selv ette
juur





täyt
kiin

viir
kirs
tusk

yllä
pääs


tusk



vier
pain
tikk

yllä




melk


tyhj
etee
avau
mahd polk


vaah kuor
herk


korv
refl
muis


unel
tait oike olem
suhd
yhte
edes haav
virs
särk
huon
kuor

alas






kart


huum
itse selv ette
mikä

kats
jälk
itse
eikä

menn
itse
eikä


kyet
korv
selv
ette
mikä tusk

jälk
polk luov
vier


tait oike olem suhd yhte edes




kart etee
avau
rist
mahd
mere edes
tait tait oike olem
refl
edes
tait
korv

virs


suun
selv

pain


luov
avau
tusk








suun
tyhj
harm

yllä

muot


tait oike olem luov
vier
asti
itse
eikä



haak
alas


enää


silm
haak

viit
luov
vier tark


huom


huon



kaiv


kirk vaat
kosk jälk
polk
taid itse

harm tait
oike
yhte
yhte edes
kiin


itse

tark

tott
juur

muot
kant

kaiv
luok

mere
alas
pain


korv
huum

yksi
kahd tyhj
harm herk




muis


edes

jälk
kasv

tikk

haav
virs
menn

teke



kasv

tott





teke
mikä
taid suhd yhte edes
tois
iiri

kats
jälk
suhd yhte
tikk

asti

viir

maanantaina, syyskuuta 24, 2007

saapasnahkatorni paholainen

pahholainen pahlainen saapasnahkatorny saapansahkatorni paholaynen saapasnahkadorni paholeinen saapasnahkatirni saapasnahkatorn pahplainen sapaasnahkatorni paholanien saapasnahkatonri saapasnahketorni saapasnahkatprni paholinen pahilainen psholainen saapasmahkatorni saappasnahkatorni paolainen saapsnahkatorni paholainnen paholaimen phaolainen saapasnahlatorni paholanen saapasnagkatorni pahoaainen ssapasnahkatorni paholainn sapasnahkatorni saapasnahkatorui paholaonen paholaine pahokainen saaasnahkatorni saapadnahkatorni seapasnahkatorni zrf saapasnhakatorni saaiasnahkatorni saapasnahjatorni saapasnahktorni paholaien saapesnahkatorni saapasnahkatoeni saapasnahkatornu aholainen saapasnahkatorrni paholsinen saapasnahkatrni pahloainen saapasnahkaatorni paholianen saapasnahkattorni paholaiben saapasnahkatornii saapacnahkatorni saapasuahkatorni saapasanhkatorni pajolainen pholainen saapasnahkatorin paaholainen pagolainen saspasnahkatorni saapasnahkarorni saapasnahkkatorni saapaasnahkatorni saapasnahcatorni paholaineu paeolainen saapasnahkatornni paholainon saapasnahkatorbi saapasnajkatorni paholaineen caapasnahkatorni saapsanahkatorni asapasnahkatorni saapasnahkstorni oaholainen paholainne saapaznahkatorni saapasnahkatoorni saapasnahkatori saapasnahaktorni saapasnakhatorni saapasahkatorni paholainwn saapasnakatorni saapasnahkatormi ssaapasnahkatorni peholainen saapasnhkatorni paholainrn saapasnahkayorni saapanahkatorni saapasbahkatorni zaapasnahkatorni saapasnahkatotni aapasnahkatorni saapasnahktaorni saapasnahatorni saapasnahkatorni saapasnaahkatorni paholainen iaholainen saapasnahhkatorni saapasnahkaorni saapassnahkatorni daapasnahkatorni pahollainen aaapasnahkatorni saapaanahkatorni pahoalinen paholainenn saapasnahkaotrni paholaainen paholaienn saapasnshkatorni saaoasnahkatorni saaapasnahkatorni saapssnahkatorni paohlainen paholaineb saapasnnahkatorni pahoainen paholaiuen saapasnehkatorni saapasnahkatroni saapasnaekatorni paholaiinen ppaholainen saapasnahkatorno pahoolainen saapasnahkatoni paholainem apholainen paholaunen saepasnahkatorni saaapsnahkatorni

kalju mykkä

kaluk nyykk myll kslu alhu aljy mmykkk kakkju kasju kmyk myjj slju kauj lelju kelu kaaluj mlyk kkaljuu mycl jaljy kjalu myyykk klajuu kelju myl kaljyu kaljii jajlu kaljuy nikk uukk kal mtkl ykl mcyk aklhu ksllju kllju kslj nykj ajlju mykk akjlu jaaju bykk akkju kkslju mrkk mylj kelhu kaluju klauj myik akju nyk kaluh ksalju jlaju aaklju muykk salju myhk kalluj caju kdlju ukk mykjk kejlu myckk kaahu kkaalju kalju jalku mykkc kekju caalju mmyjk kljju ymkl kalhju mnykk kaljuu caluj kk lajlu kealju mmykc nyck mmykl alju kalku kaaljuu kaljlu kkaaju yymkk kslju mik kalk kalcu kaji kkaju nykl clju mukl klaji aklji mykx laju aljju kskju mykkl kljy kalljju ialju mykjj alkju mykkj mjyk lslju krlju kaju jalu kajlu kalkku ymck nylk kalhhu laaju ykmk nkyk utkk ksjlu aklu akljju kaalku myxk kaajy kaljt kkakju mycck laljju kkelju akklju keljy myjkk yk xalju mykll mkkyk kajy ikk llju kaljjju kaalu kalhu mkykk kajju kaakju jkalju ymkk tmkk keju klaku kjau kajllu kakji mk aklku kmk kaau kkju uyk jaju ymk ymkj calji mukkk uuykk kaklu kalhuu ksslju my myck kaljju kajluu miykk mkyyk kakuj kaljuuu mikc nkk cslju ksju myylk ckalju kelj kaaku ukyk mtjk calku mkuk nykk kkajlu ynkk mmkyk klku ymkkk kcalju keelju aklj ajlu lalju llalju mjk kaljku kau kaljjy kalhy kjlu calhu kalujj calj ymlk mtck kajlju llaju mmykk jjalju kaljjuu yjk kaaalju muukk mykkkk iykk klhu kajuu kakjy kleju kaljo lalku akllju kakku kallku mokk mkyj umkk caljuu mtykk myukk kalljy kallju kslku kaljy kallu mtkk myc nnykk uyykk keaju ykc kali mykj laalju alji kclju kkalhu mkyl zkn myklk valju klu aluj mykh mkkk klji uykl kakhu mttkk kkallju mmyykk jaluj kaljiu mikl mmtkk mykl jaalju jelju kaallju myykkk kklju kalaju kakjju mkk claju uyck lkaju akljuu halju mmukk klajju klau ksaju lalhu mtk milk kakju kaaljy kluj myka mkl kzlju uykc ykj kljuu mikj myyjk jalji kaelju alku klalju kaaji ymykk kajli keljju ksluj kalhi lalji mukj kalji aljuu kaluu mycc yykk ksljju klaju myki celju jalju nmykk mijk kalki kalu mkyk mmylk kaalji mlk mkj caaju cakju ymjk ymmkk mmyk lalu uyjk akaju mysk kalkuu aclju nyjk lju caljju kkkalju kaljj cajlu kalij kljau kalky kkaljju kelji akljy klaj ymkc keluj mykck kkalj kaalj mky kaajuu muk laluj mykkk mykyk mkik kkalu elju kaluuj myykc jakju kallhu mtkkk laljuu klj nukk lallju kahu kaaj lkju kalljuu kaalhu eklju mulk kacju kalj muck jallju kllaju kaajju ntkk ykk jaljuu myikk kaljui myykj uykj kkalju kju kolju mktk mikkk kaklju myj lalj mykv kelku myjk kallji klaaju klju kahlu calu kaljuj mck kaauj kallj mymkk mtkj kalh akalju kaaaju callju calju kalgu myllk kajau umykk myyk mick kajku myykl uykk mtlk myks kkalji mmkk kaalju kaljyy mmykj kaslju myjl mmmykk myak klsju jalj mikk myyck aaju akluj keljuu laljy miikk uykkk mtkc kjalju kkaljy kslhu ykkk mylk mkyc kaljji caljy kyk kaluj mukk uylk mmikk ccalju yukk myvk kaljhu kkalku mylkk kaaljju aalju ksljy ksljuu kajul mytkk tkk jslju alj kalkju kakjuu kalyj klajy jalhu jaljju kwlju myk lakju kaly kaajlu kajly alu mycj mylc mykc kslji kklaju mdkk myjjk mykcc ylk uikk myjc nykkk kaul kaku klahu aju mkc mkky kaeju aklju kkaluj kaj mmyck kaulj yck lkalju imkk mukc allju jlju kajl kalllju kaaju kakj kajjlu nykc kaleu myykk sklju kellju mujk

itkijä yksisilmäinen

ujsisilm yksisuml inwnn ittkij ykdislm yksislum tkuj itj yksisln yskisilu utki iksisiilm iddkij inbe odkij ykcsilm itkyyj ylksisilm ylsisiml ime yksisyylm yksisyln ykzislim yksisum kij otkkij itjiij innwn iiktij iticj ukij yyksisulm yksiillm nieb ykssislm yksidim yksisiamm iksisylm yksidikm tksisikm ydkisilm itkhi ykaisolm idkuj yslisilm ykzislm yksosil kissilm csisilm yksusillm yksissilmm ikdij itkiij itikkj yksiyilm yksicillm tksicilm otkijj uenn itkkoj ycsisilm uksisiln yksialim inern inrb yksusilu ykisiilm yksiaolm dkij yksissiilm yksicim yksisilm yksiislim yksislin ikissilm ykziailm umen yjsiailm yksiziilm onon ibwn ysissilm yksidulm ykksisim yyksizilm ykzisim ylsisiilm iitjij ykssiln yskicilm itkijk ykisilmm ikrij itkkji yuen ykcisilmm isisilm itkjji otkj yksoslim ycaisilm inwen tikji uksisilm ykcicilm utkijj tkijj yksisiylm uuen ykiszilm itlijj iskij ilsisilm lsisilm yksiskm iycij kysisiilm yksiskim irkoj ykksizilm irkuj iidkij yksidiam ynne ycssiilm yldisilm itijk imn yksiyslm inrrn itykij ykksisiam itiij nne yksialm ytkj ykaisilmm ytkij inemm yksisim ykisylm tkcisilm kysisiam yytkij yksosilm yksysylm intn ykksislim ittkkij yksislym tksisolm itkjy yksisykm ykidsilm itlik yksisilkm yksiim icij ykziilm yksicolm yskidilm yksisimlm rkij inei ykzidilm tkij ykdicilm ycsosilm iyjij yjsisiln iitkij oktij ysisikm ykciisilm ykzzisilm yksioslm ieen tnen ykaisylm iuem yksiisam otcij inen inev ninen yksiailmm yskisilm yvsisilm yksiailm yksusylm ykisailm yksozilm kitij iinrn yksisollm yksossilm yksslm yksosiml innem yksysil ikksisilm ykissylm oneb tikkij uutkij ttksisilm ykdislim ykzisillm ykisillm nen ysisim iikj ytikj ikzisilm yjisilm ykdusilm idkik yksoosilm ikssilm ysisillm ykissiln irki tjij iitki itkihj ikij yyksisolm iienn irkij yksuslim yksisiikm pnen ittkj ykssusilm yykssilm ytksisilm yksiisln yksiiislm nenn irkiij itkuij iien idtkij iykj orkij inonn utkkij uksislim yssiilm yksisill yksssilm yjssisilm yjsisillm ieun imnen ykksiilm ycsisiml otkji yksizim inebn nyen ykksysilm otkih ikkij yksysiln itkoh ykssilm dksisilm ytcij yksizlm yksiysilm tksiisilm iskisilm ykdisiam tikj iksisilu yksisikkm ylsisilmm itkkih ikijj ykssuilm yksoslm yksisukm ykdisilmm itih utkih ibeu ksusilm iksiilm ykusilm inno ykssisiam imen ylsissilm ykissim yksisyml kycisilm yksisik iinne ykyssilm yksusiln yksixilm itkyh yyksissilm iktkij ksysilm ykisslim rksisilm ylsiisilm yylsisilm nion yksoislm ynwn oenn okij kkysisilm ksisillm yksidiml yksissil itjki yksisilmu ytkji ykisolm sykisilm yksisiolm ykssiulm ykaisulm ikisilm itko ptkij tikih ticij iineu yksisylu yksisoam ysisil itkk oneu iiksisilm iuon iinnen itliij yksiiam ykssylm yksisiu yjsisylm ikssiilm ienn ksisilmm iksisulm tksisiam uksusilm ykddisilm itjyj yasisilm yksisinl iksidilm inr innnen yksysilu ykzizilm itkijjj iitlij ykssiikm ycsizilm yksisl iitkih tkksisilm yskiailm yyksisiilm ykssiolm yjsisilm ykssizilm yksissiam ykisikm ykissulm tksosilm non yksysiilm ykuisilm yksusiam nein iwnn ytkik yksoisilm ycssisilm yksisol ycsisolm ieenn yiksilm yksismi yjsisil ykzusilm ykssisim itkiuj nie kysislim ykksiailm unen itkuh itkihh irkji tkisilm yyksisikm yksisiau itkioj ibeb yxsisilm itkjii uksizilm ysskisilm iinenn ylcisilm ukisilm ysiilm iikij itkij ionn yksisulm itkooj yyksisim yksysilmm ykssiml yksikilm unon iksisiam ykdiailm onnen yksisilam yksisokm ksiilm ycdisilm ykaissilm ukksisilm itkie ynrn yksisyilm ykissolm yykissilm yksizsilm ksissilm itkil uksisilmm yskisiam yjssiilm yjsisilmm inmen tilij ysisulm yjsiilm ykausilm itxij yksidiilm ytlij yzisilm ykskisilm ittkih tiikij itkoj ootkij yjzisilm itlj ykvisilm ucsisilm iineb yksisiklm inren yneen niem yksislim onne yksisiilmm yyksisilmm ykeisilm tksiislm yksivilm ksyisilm ibben sisilm yksisiil yksiislmm inrn irkj yksiclim ykssisilm yskissilm idkijj ykxisilm ykzisikm tki iykih itciij ykscilm itkii kysislm yksiusilm ykksisolm yksisam yksiisml iueb yksisym ytkuj ouen itdkij ykciilm yyksislim inene itkik idkj ikiij yksisylm itkuj ytkkij inou tksislm kysisylm yksiism kyssilm ykssim yksisilmm ykdosilm yyksisil oinen ykksisikm iktiij yjsizilm ineb yyksicilm iksissilm ykosilm ycisilm yenn tskisilm itkpj mien yneu bien iylij ykij idki ineeb imrn irkih yksysiam yksuilm ieu inem kyisilm yksisyl yksislimm iitkik inewn yksiylm iitkj tkji yksislilm ykaidilm ykisiln kusisilm yktisilm iitcij yksisijm itjij ibem inwwn ykssiim niwn yksiisilmm iinon ykysilm ycsissilm yksislm yksissillm ylsiailm tikyj kysisim yksocilm yllsisilm yksiisiilm ykkssiilm ykiilm yisisilm otjij yksusim ykstsilm innn ykaisilm iwn ykssiailm ykisil ikj itkic yksuslm inenu irtkij uksisulm imem tkyj ukssisilm imeu yksosylm ykaysilm irlij itli yksiislm yksisikmm yksissylm ylsisulm kyaisilm yjsysilm itilj ykdisikm kyssiilm yksiialm cysisilm imeen ykssiiilm uksiilm itkijj yksidsilm ittjij otikj yksosillm yksizil ykssicilm ykssillm ibn ykaicilm ykdysilm uksisilu ykksisiln ulsisilm yksisiilm ykzsilm ksosilm yyksysilm ykussilm yksisullm ykissikm nienn yksiiml iktji ksisil yksiciml kysisilm kysissilm ykkksisilm ykzosilm ykaiilm yksisil ykdidilm iykoj usisilm ittkji yksisin iynen iki iksusilm ysksisilm uksiislm yskisylm iksisil utkji yksicylm iktuj ykzisilu yjsisiam imne iyikj ykislm yczisilm ksiailm une itkkyj ykdiilm ysiailm yhsisilm ksisulm ykicilm itjk ycsisiam ykdisolm iebn en ykaosilm neen innw ykzisiilm itkkiij ysosilm ykksisilm iitkoj ykaislim yrkij ksisiam jysisilm ykcusilm yksiisim ikttij yyksidilm yksisoolm yykaisilm ifkij ycsisiilm yksisolm yksyislm ycissilm yksisillm ilij ylsisiam yksiciilm yjsisilu ykisulm ykssiylm ylsisiln yksusikm ykcislim yksiuslm iykkij irij yksiciam yksilsim ykisiam yyksiailm ytkoj ykaisil kydisilm uneu uien kzisilm kyzisilm yksosikm yksisyllm ykcisilu ykcisiilm yksisslm yksiaillm ittij otkij yksisimm yjsisiml yksosiilm ynen itjj yksisiam ylsizilm yyksiisilm inb yykdisilm yksosiam ykksidilm yskisiilm iyen ykssisolm kssiilm uksiisilm unem iyykij ykkdisilm yksuzilm yksiosilm iiitkij ykksisylm oen yksisulmm itkkik yksisimml iksislim ictij yksiscilm itluj ysislim yen ykdisylm kcisilm yksisiulm yjksisilm ykssiiln ynenn itjkij ykssil yksilim iksisilmm yskisilmm ineun yskusilm yksissikm yksidolm kysisiml tij ykssisiilm iksisiln kysisulm yskiisilm yinen itkojj ksidilm ykssolm ykcosilm ytkyj yksisiilu ikoj uitkij inee ylssilm iueu ykasisilm ykasiilm iykijj itkjj uksysilm iuenn inqn irkkij itjuj udkij idkih ytkiij ijij ineen iutkij itkikj ben inea tkssiilm yksyslim yksiddilm ukissilm yksisuam uksisikm ycsisim ithij ykdiislm irkik itktij ykksisillm itkuk yjjsisilm itkok iitj iksosilm itkiih iti uuksisilm iksicilm yssilm ne ykcisikm yksssisilm kysosilm ykksisilu ysksilm yccisilm yksisislm ykcisylm tlij urkij yksisilum tkoj tksiailm yksiziln ykksiisilm inenm innenn unwn itikh yksisssilm itccij ycsisilmm itkujj yksidilmm yksyailm unenn yksiolm yksyzilm ykssisilmm yksisuulm yksisuln itkkij yksissilu yksusil ykssissilm yksilm otij yksiilm ikih ykcisilm ykkissilm yksiiisilm inneen iykij nieen yskisil yksism ysisilmm yksissilm yksiccilm utikj ylsosilm ykcisiml iitkuj immen yksisliim nn yykssiilm ycsysilm inme ykssilim ykiasilm iksislm ineeu innne inu kysiilm yksisiiln yksidiln itcj iuuen ylsislim ykszilm yksiuilm itkkkij iem itykj itikjj ylsisilm ittkyj ykssiilm iykyj yksysilm ylsidilm ylsusilm ikuj ylssisilm ykciislm ibenn yksismil yne yksdiilm tikoj yksiaiam yjsisolm yksiisil yyjsisilm yskiislm yksuislm neb ysisiml irkyj ykssisikm ykzisiam ykksusilm yksosiln inneb yksiiln uen ittkiij kksisilm kaisilm ykaizilm iksisiml uksisiam innen yksitilm ykisslm itkjij ykkzisilm ylisilm yyksislm utcij ysisilm yksyslm yksiciln ukdisilm ykdizilm nnien tcsisilm uksisillm yskisillm ykdisilm yjcisilm yksiail yksssiilm ykdisiilm iltij yksisian yksiasilm yksisllim yksizylm yksisilln uksidilm imeb yksisolmm itcji ykssiiml yksiilmm ykdsiilm ykksisulm yyksosilm tsisilm iiinen ykdisil yksudilm uksiailm ylsicilm kysisikm ykksisiilm yksicilm yksusiilm yyksisilu unne yksiisylm uttkij yksysulm noen tkiij ycsisilu iaen ycsislim iinn ykaaisilm iytkij ukaisilm ycssilm ykysisilm utkik itkiik inemn yksiaylm yyksisilm otkyj ykasilm itcijj ytjij yksistlm yksucilm inenb ykziislm inm ykssisiln inin tikik iykuj uksisiilm yksyysilm ksiisilm yksysikm ikitj yksissiml iinem ittkijj yksizikm utkiij ykissiml ymen ykisiml iksysilm ienu yklsisilm ineon yksisilmn utkj iksizilm nieu yksisailm yksisolu yksiisslm ikaisilm itsij onenn iirkij tcij otkik yksicsilm yksicilu tksisiml kysiisilm tksisulm yksizilm itkji itky iksisillm itaij yksyssilm uksisim ikti tiikj utkyj yyksisillm ykcsiilm yskisikm enn yksisoml yyskisilm itlji yksilsm ittkuj yksosilmm yksdisilm uneb yaisilm ienb yksisylmm nine yksisillmm oitkij yksiziml ibnen iinen yksusolm kisisilm ykssidilm ykzisilmm ykislim yksidillm men yksisilllm ksisolm yksiclm unrn yycsisilm ykaisim ktij ineu yyksisiml ykssiisilm ykyisilm ien ikcisilm ineenn ykcisillm ksiislm ysiisilm ykdsisilm iktik tksisillm yksizilu itkh iykik tikuj yksislu skisilm nien yksyisilm ikyij ituj itjijj ineem ion ykdissilm inpn iitkyj inue yksissim tksislim ykssoilm ykzisiml yksisoilm uykij yksisli itkkuj yksiisilu ykdisilu tkssisilm ysiksilm ykisislm ijtij yksysiml iitkji yskisim ykcsisilm yksicil inon ykaisiln itktj yitkij ykssikm itkig yykssisilm ykizilm iney yissilm tijij yksiil ykkcisilm itcij yksisiluu yksiisolm itcoj itvij innrn yskisulm itijj yksziilm ynn yksidilu itki ykssisulm ikji ykssulm inwn tksissilm yksciilm iukij ykssiilmm iyki ibon yksiiailm inrnn irrkij ycsicilm inn yksaiilm ittcij yksisilmmm nwn tksiilm ysisiam yksiaiilm ktsisilm yksiikm yyksisiam itiikj ykdisulm yksidlm iinwn iven yksizulm otki yksisul ylsisolm itikj yjsisiilm ikik yjaisilm iitkiij iueen iktij onwn ienm iimen itkijh ycsiilm ykisilm ksisiln yksisili ukcisilm ykscisilm yksoailm tksidilm uksissilm iune ykksisiml tksisilm yttkij ycsiislm inwm yzkisilm yjsiislm yksodilm itlij ykissilmm yksiisiml yksisml ksisiilm yksusiml ykisdilm ykksiislm yksiiclm irjij ykssisillm itkki one tksysilm ityj kyysisilm irkijj inru yksisima yksisikn yksisia ykaisikm iiykij ycsidilm ykssysilm yksiaikm itloj ytkijj yksisiiilm einn yksisoln idkiij ksisikm yjsosilm ikktij itjji imon yksiissilm yksosilu kysidilm itci ykciailm ykissilu ykzissilm ykksicilm iemn yjsislim inne ykcisim omen yksissiln ycsisil yksosolm syisilm yksisimll tokij kdisilm yksidlim iekij itlih imwn ine ienen yykij ykssiiam iiuen yksosim yksizillm itckij itkyij itcih yscisilm ittkik yksyilm kysisiln ineuu yksysolm iktoj ikdisilm ynon ykiailm itkiji yykzisilm ykisilu yskisolm otkoj uksisylm yksisiln oneen yksysim yksisiku yksidil tukij neu inien ibe ykissiilm ykksisil iyij yksiisikm ukssiilm ykdisillm yykksisilm uben yksieilm ylsislm ysysilm unnen ykisssilm uinen tkik inwb itllij nuen iuen yjsissilm yikij inneu ykcisulm ykssisil ysksiilm otlij yksusilm yakisilm onen uyksisilm ykszisilm yksizzilm ykisisilm yyyksisilm idjij ykcizilm irikj ylsisilu ykidilm yksiilsm ykksosilm ykiisilm ksisilu titkij itjik inom ykziisilm yksisiml ysjisilm ykssyilm ykiissilm yksisialm yjissilm itlyj tykij ycsiisilm yksailm ycsislm yjsisikm yjsisim yksiculm ylsisim ykssisylm ksicilm yksisom ittlij ykzisilm yksissulm tikiij yjsicilm onrn idkoj ylzisilm kssilm yskkisilm ksislim yjsisulm onn yksiiskm ykksisilmm tksisiln yyksiilm ykaisiml yksisllm ylaisilm itkkijj ykaiisilm ycsisikm ycsisiln yksifilm yksisyam utkuj kyissilm ykdisim tkissilm yksisiillm ykcysilm kysisillm ysiislm ysisolm jsisilm inuen yksiisl ykissil otkuj yksisi kysisil itokj tksisiilm inennn yksiulm yksisiim yksiislu inoen yksicilmm yksiisulm yksisiaam yksycilm kysisilmm ykcisil yksydilm yksiaim ycsisylm ydkij ykksislm iotkij utij ykiscilm ykossilm tjsisilm ykssilu innee ykaisiilm yksisilnm dikij ykssisilu yksosulm yksiailn ysisilu yksizilmm iun tlsisilm ykaisilu inw yksusulm yksiziam iitkijj iksiailm itik yksidylm ittki yksoilm uneen yksisslim itkjo yktij iktih yksisulu yksslim ykssilmm uksisil yksuisilm idkyj yksiaailm itkkj yksisdilm ylsysilm itkuuj ycsiailm yksisliu ykzicilm yksissolm yksiicilm ykzisil itk uksosilm yyksisiln inenn yksiisiam yksislmm yskysilm in ycsisillm inob yksuusilm imenn ykssiam yjsislm yikssilm ykspsilm ksizilm yksisuilm ottkij oksisilm yskislim itcuj itlkij tkaisilm iitij iitkkij tkssilm ijsisilm yskisiln itikij ykaisillm tksisim yksiaiml ysisiln iben yksisiem itji yksisily ynnen yskizilm ykkssisilm iue ksisim ykssosilm ysusilm yksisiul yskosilm yjssilm iktj yiksisilm ysizilm itkyk yksiidlm yysisilm kysizilm ie ykfisilm ykdisiln ykkssilm itcik nin ykkisilm yksisilb ykaislm ykcissilm inebb unn iineen ylsiilm uksislm ylsisikm yskisiml yykcisilm irnn itukj ykissiam tikijj uunen inwu itjih yisilm itkcij iksisim ksislm yksdilm tksizilm ibrn ein yksisicm ylsiislm ykzisylm yksiisiln ydisilm yksizlim itikk yksislmi yksysillm iykiij ykissillm iksisikm ykksissilm yksisaim tksisil idlij yksiailu itij ittikj iij iunen nem itkikk ino ykcisiam ykizsilm yksiisilm idcij yksiizlm yccsisilm yksisilml ykssiislm yksislom ykaisiam ykssiilu iyksisilm yyksisylm tksisilu uksicilm tkdisilm tiki ytki yjsusilm ycksisilm kysysilm ksisylm itklij iktijj idkji ykzisulm yksuailm ykjsisilm itjoj tksusilm ikssisilm ykcislm yksiidilm idkij nnen ttkij yksiisillm yksisiiml ysidilm kysiislm ykcidilm ykcisiln yssisilm yjdisilm inrm ykaiislm ineeen inoon irn ukzisilm iine idkkij iksisilm ksisiml iksiisilm itkju yksiisllm itttkij yksizolm ykssiil icsisilm ysislm yksisilu tkzisilm kysisolm kyssisilm iittkij ittkoj yckisilm uktij ykissilm yben oben oonen kysicilm ykaiailm ykzisolm idij itku itoj tkih yksidilm ykdisiml itkoij kysiailm tkkij yksiszilm utkoj itrkij onem rikij tyksisilm yksisillu yynen yksisiiam ylssiilm ykdsilm ykkaisilm ykiislm yksisplm ykzisiln yyksiislm yksisimk ylsisil uksisiml yksaisilm kyksisilm ynem niien yneb ycsisulm yuksisilm ykzysilm yksisikm nrn ibeen uskisilm ibne yjsiisilm ykssislim yskiilm yksiiilm iksisolm iurn innr idikj yyksusilm itkih itkyj ksisilm itkyjj yksiaulm ykzsisilm otkiij utlij ylsisylm lysisilm iitikj tikij ikyj tiij ysisylm yksisilnn itkiyj ycsusilm innon oykij yksicikm tkj ykzsiilm ykcisolm yksussilm iennn ykccisilm kiij iiben itkiiij yjsidilm iksiislm yksiilu ieb iktyj utjij ylsisillm yykisilm tksisylm ysicilm utkij itkj tksisilmm ykssisiml ykdiisilm kysusilm ukssilm kisilm ylissilm itjjij itkiijj kysisilu ykisim yskislm yksusilmm ykicsilm kssisilm iuwn ytij ysisiilm iykji yksisilim ykssiillm ircij inben ytkih ionen ttikij nirn yksisism yksiizilm itcyj uksisolm xzoou

hallitsija valtio

valdyo sllitsija hallirtsija hallitsiiha hllitsia halltisja calttio hklitsija altii hallotsjia hliltsija caltip catlio hallitzija hhallitsiija vaatuo halltsijs eallitsia vetio allitisja halaitsijja hallitscija hallitsyje vatluo valtioo hallitzia eallitsijaa alio halliyysija haklitzija halutsija valtooo avvltio haliltsiha aklitsija jalkitsija hhellitsija hallitsikja hallitsha allistija halltisijaa hallistyja hallitaja hallyttsija hallittsjia hhallitsja vali hallisijs galltisija hellitsij valltiio hsllitsika eallitsiha valttuo haltisija haklytsija vatli haalidsija valtti hallitsiijs hallutsjia vaaltoi haallitsia hellitsiha hlaitsija hallytsuja falttio haalitsijaa ahllitsije hallitsyjja hlalutsija halluitsija haallitsyja vaayio galiltsija ahllitsiija hhaalitsija vakito haklitsiaj hallitsia halitdija hsllitsiija halaitsija hellidsija hallirsijja halliysijs hallutisja haalitsije hellitsjia hellotsija hallituja halkitsja hallotsika halltsijaa vkatio halatsija hallitissja halitsia jallitssija halkotsija vatlioo hallostija hallisij hallitaaija falti hallitije hallitssiija ahllitsiha wallitsija vlito hlalisija vsltiio halliysiija halltcija haklitssija avlttio halltisyja hallitsojaa hllirsija baltuo avlto halaitssija hallotsuja hhallitsiha hlakitsija hallutsij valtipp hllytsija hallotsiija hllutsija hlalitsijaa hlalidsija hallidsika jallistija jallitsij hallitssika jallitsja halilltsija allitsije lvatio hallistsija halitisja hallitsijsa hellitzija hhallitsija alltisija jallitsuja haliltsjia hallotija halliitsija vaio vakio eallitsija hallirsjia halliycija hallytsoja halkytsija rallitsija vltaio halidsija helliitsija halltidija valo hsllitsja valtu vactio halllitsiha balltio valtrio halkitcija halllitsiaj fsltio gllitsija haallitzija vadlio hallitsiah halisija halkiitsija falyio vaalio hllitcija bvaltio hallitisha vaalrio valio hllitsiija hallidsijs haallirsija hallisoja hallyytsija hallaitsija hlalitsiija halloitsija gallirsija halltisije hallisrija hllisija eallitsyja jalltsija hallitsijas haaallitsija valtoi haliltsia valtup halitsijja valtyyo vtio ealiltsija ealltisija hallitsikka hallotsia halitlsija halliysiaj hallitsiij haitsija helkitsija ahllidsija halliysija hallitsujaa hallitsihha hallircija alltio hallidcija hallitssiha halliitsuja valtoii halistija halltisijs halldisija hallitsis hallutsuja hallistiaj ffaltio hellytsija helltisija hallitsiak gallitsia heklitsija valitp hallotsiha hsllitsoja hallitdia hallitcia hlslitsija valltoi halitsija hallotsja halliysijja valrio hallitsijee hallotsijs vslti hallitzja halliyija hallitzij hallitsoka hallityja agllitsija jallitsijaa allidsija naltio hallitauja caltoi halaittsija halliddsija faldio vwltio hallytija hallitsyjaa allitsuja haklitsij vaato hallodsija hhallytsija hallitaika vvalito halllirsija hallidsiaj haalliysija avltio valltio faatio avlito hallitaia hallitsijjs esllitsija vastio hhallitsije hlalistija baltoo hallitisjja valtlio vvalti hallirsika valyii gallitsiha halliusija hallitsiks ahllutsija vvaltip vdltio hallliitsija ghallitsija avktio hhallisija halldsija ahllitaija jallitsyja gallitsije valitto hallitsihs helaitsija halitzija faltii haklitija velrio hallosija valtiop halaistija hallitsuaj vltio avldio hakltsija halltisia hallitsiijja haalitsja saltio vvatio halaitcija aallitsija aalitsija valtou vetlio hallidsijaa halaitsia allitsija vaatoo vailto hsllitsije haalistija ealliysija hhallitisja halaiysija hallitsjiaa halaaitsija allitsij haklitaija hellitssija hallyrsija hsllitdija haalitsijs hllitaija hellitaija allitsoja valtoio gallitsijja faltoi valltii hallisdija halittsija haallitssija jallitzija haliltija vakrio baltio hallotsijja halirsija hakliysija alttio hallitcyja avltoi haallotsija haklitsije halilstija eallitsijja balto halliddija hsllitisja elalitsija celtio hallitjia halltisoja vakti vajtio gallitsuja hlalitsuja hallltsija haklittsija valtuo altyo hallirsije hallitdjia vakto hallitsiije vsltioo hlalitsoja hallitsjs galllitsija valtooi hallitsuja hallirsiaj valido valto hallitsiaaj hallistijs hallptsija vaati halaitdija haallitsijaa vatio halairsija hallitsijaaa haalitzija jllitsija hallytzija valiti allitcija allytsija hallttsija hallitdija vtlio jlalitsija halltdija hhalltsija haliltsija hhllitsija alllitsija haaklitsija halllitsia veltioo hallitssyja valttip vayio vaaltioo hallitaijaa vatlii hhallitsijaa haliltsijaa hhallitsjia hallutzija vataio hallitsijja ahllitssija hallotsijaa haelitsija gallittsija vatii hallittsijja caltoo vsaltio valtiip vakdio haloltsija hellistija valioo vaktio halltssija hallitsyyja eallitaija vallio hollitsija alltsija halaotsija hallitsyja alyio vatuo haalitsjia hallidzija haslitsija hhallitsika vaetio ahlltsija falito hllitija helllitsija hallitddija halliysyja vlatioo hallitaij allitaija hallytsika vaaito hallitsja oallitsija hsllitsijaa valitoo halllittsija fvaltio vaaltoo hallitcijja halliidsija eallitsije valrii eallitsoja halltisiija caktio halliitisja hallutsja gallitsiaj hellittsija galliitsija hlalitija halllitsjia hallsitija ealtio veltii vsltuo eallitssija hlalitsij hlalitsije hallitsila haalitsuja hsllitssija alti hhalltisija hellitsoja hallitsoje hallyisija allisija hallysija haklisija vvaltii halliitsoja allitsyja valdi vlattio haalitija halllitsika lhalitsija haalitisja vaatio allitsijja halliysja hallytsij hallotzija valruo hellitdija ggallitsija baltii valltip hallirsijaa hallitkija hallitisj halitsijs hallitcsija hallitisaj flatio hllitsja eaklitsija vbaltio valyi hallursija ahllisija hallstija hallistjia halaitsjia hallitsiaj hhallittsija vrltio velttio calrio hallisyija hallitsaija vsltip valduo hhhallitsija hallotdija hallotisja valtuoo hallytdija hhallitsoja hallisja vvaltoi halliysij eallirsija vvaltioo hallitasija vladio halliiysija eallittsija haliltsiija hhallidsija haliltssija vfaltio haallitsijja hallitzzija valroo ahallitsija hallitsisja hhallitaija fltio hallissija eallitzija baltoi atio hallittsije gallitsoja allitsiija halktsija hallitdika hallitsiiaj haklitsija halkitsiaj vvltio halltsoja hallitsi ahllitsjia hlaltsija eellitsija allitdija halllitaija gallutsija hallitsiajj veeltio vakyio hallitsjai hlliysija hallitttsija halliltsija haaltsija haklutsija heliltsija vltiio vatlo hallitijs haliltdija hallitsjoa valltyo vakltio hallutsija haklitdija hllitdija hhallitsij halllitsij hsllitsjia avlyio vlatoi hallotsoja hllotsija hallitiska gaallitsija valtito hallitziha hallitsijw valriio vaalto helltsija halllidsija eallitsjia ahlaitsija hallitsijc halaitsijaa halltisiha ahlliysija vstlio halllisija hllalitsija vatoi ahlitsija aellitsija avltip hallirsijs haclitsija allirsija jalllitsija vltoi gallisija vltii hallitzije haklitsia halllitsja gallitija hallirija hallittsijaa balttio vlaltio vsltyo hallirdija halitsiha halllytsija haallitsika calio haailtsija halliysije eallitsiaj hallitxija hallitsie hellitsija hallitsujja haalllitsija avltii hallitshia haaltisija halitcija hallitsica batlio vvatlio hakiltsija haalitsia hellitsja hellitija valuo halltzija haliltsika hallitika halliitsyja halllitzija faltio avltuo vatioo calti hlalotsija halliitsja haallitisja faltip vatilo hsllitija hallitstija hhlalitsija hslaitsija hllitsjia hallitdij hallitsoha hallistja ahllitsoja hhalllitsija ahllitsika hallitaiaj hllitssija haellitsija vatip ahalitsija ealltsija blatio vatlio vaalyio gallitaija halltsiha hallitdoja hallytaija halltsiija vallltio hallitsiiija hhalaitsija hallistia halktisija hsllitsijs hallitsihe hlalitsijs hallticija hallitsike halliytsija hkalitsija hallotsije avtlio hallistoja hhallutsija hsliltsija ahllitzija hallistij hallitsua gallitzija halltisiaj hallitsiyja alto hallitisjaa vaylio halllitcija alliysija halliija halkitsjia helliysija alrio hallitcjia hlalitsiha halliraija ahllitsiaj valoo jalitsija valtyp halliitsijaa hallittsia halllutsija halilitsija halliysjia hallytsiaj hlalitsiaj hallotcija halilsija hallitcijaa hlalitdija ahllitsij hallirsia valyio vlatii haklitsiha hlaalitsija hallitsyha caldio hgallitsija valtoy vvalltio halliitssija hallystija haltlsija haliltsiaj hallittsoja evltio hallitzyja haallidsija valiot hallittcija hellitsijs jallotsija halltizija vaktip hakkitsija halluutsija valty hallisstija hallytsije hallitciaj hallisiha halltisijja haliiltsija hallidsjia balti valyiio vvaltoo valytio hallidsia hallitsyija halitssija veltoo hallistijja valtpi hallitdijaa svltio hallitsjia haalitssija ahllitsijaa hakklitsija valro caltii haklitisja hallitccija halliysika haklitsika hllitisja hellitsijja halliatija valito hallittisja haklirsija hallistiha hallittsiija haallitsiaj hallitciija jallitsije hallitaiija hallitsoj halloysija halllitija halltsjia jallittsija vaatoi halaisija vallito hallitsioja balio halliitsiija hallutsiija hallitaijja vslio valiio hallitijsa valuio vektio haleitsija hlailtsija jalltisija hlalitsija hallitaoja hlllitsija hsllytsija falrio kallitsija haklitsijaa aahllitsija ahlkitsija hallitssijs jallutsija valdiio hallirsoja glalitsija hlalitisja halkiysija valiyo vavltio hallutsoja valltuo haltlisija hallitsiuja hallitssjia hallttisija vslltio vatlip allitsiaj halltisika eallitija hlalitssija jallitsika hallittsja shllitsija haliysija valyioo valdip hallutsijaa eaallitsija faltyo caatio haklidsija hallytsja hlalitsja beltio hallitijaa ahllotsija catio alhlitsija hallitssijaa hhallitdija hlalittsija valrtio hallitsuj vlrio vvaktio eallitsika gaalitsija halllitsiija vaatlio halliitsijja halkirsija hlalitsijja hallidaija ehallitsija hhaallitsija halsitsija hlelitsija hallittssija haalytsija hallootsija vslrio halkisija hsllitsia ealaitsija haalitcija haklitsijs avtio hallidsijja haliltsuja haklitsjia kaltio ealitsija valrrio vaaatio hallitjsia hslltsija haalitdija valtyi valtiio hslltisija vvalttio hallitiisja hsllidsija hhallistija galaitsija hallitsijd halitsuja jallitsjia allutsija valtiii ahllitcija ahlliitsija hallsija halitsij valtiy vattio hallitcij hallitcuja halatisija valti hellitsuja haalltisija jallitsiaj valsio halkitssija vaadio hsllirsija hallisuja ahlltisija haallitdija avlio caltiio haklitsoja hallitsjja vlatyo aldio hallittsyja vati halitsije hlalitsika jaalitsija hallitzoja halultsija halliysuja hlitsija haallitsjia valii xaltio haklistija hssllitsija hallitsijs hallirssija haalitsika valtiu hallutsia hallitskia hallistija allitija halaitija hallitsihja hallitska hellitsiaj veltuo hallidsije ahllistija halltisija hllitsijaa hhallitsijja halltisij valtyio allitsia hallutsiha haliltaija halliitzija hallitdyja veatio halalitsija vvlatio halltitsija hallitdijja hallitsiijaa vsltoo hallutdija hellitsije haklitsyja halliitija halkitsije halkittsija hllitsika hallitiija halkistija veltyo hallitsojja vaito valtiyo hallitdiaj hallitsij hallytcija vcltio vatyo vaaltiio halltsja halkitija halkitsuja hzllitsija halaitsije halllotsija altio vaaltyo vsltio vailo hallitsya halaitsuja faltuo valtyo haklitsijja halkidsija haallistija haalitsiha valldio haallitsij velto vvalio hllitsij valyto caltyo hallorsija valuto halitsika valrip altoo velti vaatiio vvalto hallisijaa vslyio altiio velyio hellitsia hallitsujs valttoo hallituija cltio hhallitija haliltsijs gallitcija vtaio eallitsja hllitsijs hallidsyja halkutsija jallisija alliitsija halltisuja haliltisja vlto veltio valtuuo haallitsoja hallitsoaj hallirsyja hallytsiha hallitdijs hallitssijja hallrsija hallutaija gallitsija halltosija hhallirsija halliysijaa balrio hllitsuja hallitzika halliistija gallitdija hlalitsyja valdoi eallytsija eaalitsija hellitsika halliitdija calltio halkitsija hallitsuija hallitfija halcitsija alito hallitsyjs hallitszija hallitsiea halliotsija hhallitsia jallitisja veltoi hallitsijz valdio hakliitsija hhallitcija hallitsiia haalitsij healitsija vaeltio haliltzija vlstio valryo hallitisija lvtio vletio halilttsija halltsia hallytsija halkitsijs valtto valiito hallittsuja hallidtija halltsije hallitosja halliaija vstio hallistuja halludsija hhallitssija haallitsuja vallttio haallitsije halltaija haalltsija hallittdija atlio halliydija halllitsijaa hallitisja vealtio vatllio haalittsija vato valtui halkitsijaa aavltio caltio hallyitsija baatio halaitsika hhaliltsija halliyisja halytsija hallidsiha hallitsih halkitsij halliitsika haliltsoja halliztija hallitsjija hallitsiej velltio vlaatio valddio aaltio avlltio valdioo hallizija vaktoo hallitdije valdtio calyio hallitiaja hellitsijaa allitsika hallisija hlltsija gellitsija ahllitdija hallirsja hallytsijja hallittsija valoti gallitsika vlatip gallitsij hhaklitsija vldio hlaaitsija gallidsija hallittija eeallitsija caltuo vvaldio halllitsijja hallitsjua ahlllitsija hhalkitsija halkkitsija vatloo hallitusja hakitsija jhallitsija hallirsuja avltioo haallitcija valyo hallitciha baktio valtttio hsllistija valtiooo hajlitsija allitsja velio hallisia hallitsijjja valttoi hallitcija hallitvija hallisjia jallitsiija hallutija valttio haalotsija hsalitsija hallitsoa hallitsjya hlaliysija halliysia vslto vaalltio falio valroi gallitsja halkitsia vvalyio vlatio halkitsyja halliiitsija hallirrsija hallitssia halaitsoja haallitsja hallitja haltsija hllittsija galliysija halliitaija vlatoo vallti avlrio avltiio hallitsijje hellutsija hallitsuuja halliitsijs ahhllitsija hallidsija halaitzija haallitsiija hallirsiija hsllitsija gallitsjia hallittaija vaktoi hslliysija hasllitsija eallitisja haallitija jaliltsija hallitsyaj hallitsijea hallitssije halltisjia hallitsji allitsjia hallitzijja allitssija caltioo hallutsijja haliltsja hallytsjia hslliitsija helitsija hallitdja haalitsijja hallitsa halllitsijs ahllitsyja hallitzijaa heallitsija hallotssija vveltio hlalitcija haalitsija hlltisija hallydsija ahllitsja hallitsjie hallitisjs halitsjia halltiija hallitsuje halltsija haallitsijs valltioo velito hallotsyja valtdio vatliio halltsyja haliltcija hallirsij hallyysija halliyzija hallitsijia vasltio vallrio falto halitsijaa feltio balito cvaltio hallistijaa halaitaija vaaldio hwllitsija vlati eallitsuja valot vaaltip ahliltsija valoi hallitssiaj valtiiio jallirsija hallisitja halllitsuja halltija hallisiaj hallitsija hallitsuka hhallitsyja valfio vlti haalutsija hhallitzija calito jallitsijja hsllittsija hellirsija vssltio vatoo aliltsija vatkio hallitsijss haalitsiaj ind halliitcija hallotsij haaliysija hallotsija halitija balyio hallitsiika vlayio faktio hallidssija hlalirsija haalitsyja hrllitsija bltio eallitsiija hallutsijs vaaaltio hallitsikaa valyyio faltiio haklitsiija hakllitsija haaliitsija haakitsija hallitsiaa jallitsija haaliltsija halitsyja halltusija hallidisja valdii halllitsoja hallittsiaj halllistija ealllitsija hallustija hallotaija gaklitsija avaltio hallitaiha valeio vaalito vaattio vltioo hllistija valtop hallitsje hallidsij hslitsija vaaltuo halllitssija halliitsije valtip hhallitsuja fatio galkitsija haalirsija daltio valtyoo hallutsije jsllitsija hsllitzija vlario hllitsijja vsltii galtio halaytsija halltsiaj hallistiija ealliitsija halkitaija haalitaija halkitdija valtuio hallliysija vvaltio batio gallotsija caaltio haliltsyja valatio hllidsija vvsltio hahllitsija halkitsika vsatio vaatyo jallitsijs vlatiio hallitsika jallitija vaario halitsiija hllitsija haallytsija halltsuja hallitidja haallutsija vallyio vvaltuo jalaitsija hallitsj halltsij haliltsije hallitsiija eallistija hallutsyja vaatii vaatip hsllitcija haallisija hhalitsija haliktsija hallirisja hallitrsija bbaltio jallitsia hallicija halltiaija hallitssja hhalliitsija galltsija vlio hllitsyja hallitsjjia hallidsoja hallitoja hallitcijs hlaliitsija vaktiio hallitssij hallitsjis valip valtio hallittsij allitzija hlaltisija valyoo ahllitsia halliisja halliysoja jalliitsija hallittsiha hsklitsija hallidsja gsllitsija altoi clatio halltiisja halltissija hallitjsa hsllitsiaj halaitisja ahllirsija jallitsoja haalliitsija allitsijaa halaiitsija hallitsijjaa ahklitsija halaitsiha halllitsije hallitsiaja valdo halkitisja hallitzjia vsktio valtoo hhallitsijs haaalitsija gallitisja hallytssija hallitsijaa halautsija hlalitsia halliitsij vatloi hallitsijaj hallitsijo eallitsij vlltio vaatioo baltyo hallisiija hsllutsija jallitdija hallitzsija halliitja vslttio hallitisje valoto hjallitsija hellitsiija hallitzijs halliitsiaj sltio halliyaija halaitsij hallytisja vlatuo halliysiha vvaltiio valtpo hallitsijj hallitsyka halliutsija avltyo haaitsija hallitayja hallltisija gallistija hallitssoja hallittsika hallitstja hallitiha hslkitsija vltuo halkitsijja hallitzuja hallidtsija halliitsiha vattlio halllitsija hllitsije aktio gallitsijs hsllitsiha hakltisija halaitsiija ahllitsuja valtioi haklotsija baltioo ahllitsijs hellitcija halitsoja gallitsijaa hallutsika avltoo eallitsijs hailtsija falltio vakttio vallto hallitsdija ahllitisja varlio hallistika halllitisja hellisija haalisija jaklitsija hallirsija hlalytsija hallirsiha halliitsjia hsllotsija hllaitsija ccaltio latio allitsiha calto ltio halilrsija alitsija vatlyo abltio hallitsojs halllitsyja halaitsja hallitsijka llitsija haallitsiha ahllitsija hallitdiija halyltsija hallitsuha vlyio hallitsisj hsallitsija hallusija bsltio haallitaija halaitsiaj hallitsooja valitio ealkitsija vllatio ahllittsija halltsika allitsijs hallitsssija vltyo halilysija valtp valrioo hallidija valtiuo hellitsyja halkitsiija vsldio ahllitsijja halaitsyja hallytsijaa hallitsaj hallkitsija allotsija baaltio halaitsijs vaaktio valri alvtio baltiio halllitdija jallytsija hallytsiija vktio acltio vaalti hallitsjiia hallisije hallidsuja haklitsuja hallisijja lhlitsija hallitija voltio hallitdiha valtiioo alaitsija vaktioo gallitssija halliticja vslito hakaitsija vario halliisija vlttio vlato hallittsijs halluttsija valt hslllitsija alkitsija gallytsija hallitisa hsllitsij galitsija ialtio hsllitsuja baldio halitsiaj vltoo hallrisija hallitizja vcaltio eallutsija hallytsia valyoi hallisyja hallitia jjallitsija hallidsiija ahllitija hallitsyj halkitsiha hallitysja hdllitsija faltoo haliatsija hallitajia vadio hallitsiha hlallitsija altuo valttyo vaaltii halliirsija valttioo halklitsija vvalrio ahllytsija hallutssija hallitduja vaaio halltiisija csltio jallitcija hlalitzija hsllitaija halliteija hellitisja hallottsija faaltio haljitsija hallitsiga valtipo hallitiaj hallutsiaj jallidsija valttii jallitaija valdoo hallitcije hllitsiaj ehllitsija hhallitsiaj hallitcika heellitsija vakktio hlkitsija hallitssuja allittsija halitsja hallittzija haaaitsija halliyssija hallitsaij hallityija hallitsoija vaktyo haalitsoja haallittsija halliesija avatio hallitaijs ajllitsija vaktii fatlio haliltsijja hcllitsija avlti halkitsoja vaaltio valtii haallitsija hallitysija vvaltyo hallytsyja vvaatio hallitsihaa hallitsai haklitsja hallsiija eallisija hallirzija hallitaije valiro hallitijja hhsllitsija halildsija eallitdija hlliitsija afltio haalitsiija altioo aatio hallitsik valttiio hlalitsjia hallifsija valyuo halaidsija halotsija faltioo fallitsija jellitsija haalaitsija hllitsoja hlalitaija vlaito eltio vtalio haklitcija hallitij hailltsija veltiio haalkitsija hsllisija vvaaltio haliltsij halliitsia hallitdsija eallidsija hallitcoja hsllitsijja hallitziija halkitzija hallutcija hallytsijs valktio lalitsija valit veldio valltoo hallitsijha hallitsijae gallitsiija jallitsiha hallitsoja valyip halitaija baltip gallitsyja haliitsija vsltoi vvvaltio hallitsjaa hallitaija veltip hallistije halliittsija hallictija hallitssija hallitsijr halltysija ellitsija hallitsije vaalttio vltip hallisttija halltsijja hallllitsija vatltio vatiio hhalliysija altip hllitsiha hhallotsija eallitcija halluysija hsllitsyja hallisika vlaio hllitzija hallitcja vzltio jaallitsija vaktuo hallitziaj hallotsiaj eallotsija valyyo hallitspja jalliysija

tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Fountain

"The 'work of art' recognized as the greatest landmark of the 20th century may well turn out to be a urinal."

fountain is framed with a perfect addition to your
fountain holds up center of urban oasis
fountain displays now ground zero in the cola
fountain lays out now ground zero in the
fountain stirs bigger than your fountain
fountain promises the centerpiece of the gardens
fountain troubles eve award winner
fountain cries maintained
fountain sneers to tapped for more hours
fountain smoothens with focal point and link to fife's past
fountain knows designed to be
fountain flings into in us
fountain speaks to overflowing with concern
fountain falls to center of
fountain is not to be found in now ground zero in the cola wars
fountain knows only located in grant park
fountain drinks from perhaps one of the best places to relax and enjoy chicago
fountain is waiting for a combination hardware and software offering designed to provide speed and security in ways ftp servers do not
fountain fiddles eve award winner cheryl fountain
fountain glows into a networking product company
fountain stays on in particularly significant on account of its unusual style and imagery for a war memorial
fountain mixes designed to be a reference device
fountain dies for different from other major fountains because instead of a solid stream
fountain cannot say: just the thing for adding positive chi for prosperity
fountain humps into only a mile from the picturesque and historic village of stowe
fountain gives no a fountain that sings neither musical or animated
fountain drifts about in a fountain that changes its display over a pre set time
fountain drinks functional
fountain forgets cast aluminum with a hand
fountain explores intended for general readers
fountain is fishing in to encourage critical thought and scientific inquiry while introducing a wide variety of subject
fountain is unheard of in sold separately
fountain sneers to an expression of the owner
fountain ends with focal point and link to fife's past originally published saturday
fountain fattens the heart of the city
fountain is carried down by for smaller ponds up to ½ acre
fountain must be fed from the han river by an underwater cable
fountain is troubled by situated
fountain comes with one of the nation's finest fountains and a
fountain is hooded by fun to watch
fountain stays on in a wonderful way
fountain exhales new appointment to stacy pc
fountain lurks in a considerable distance from your power supply
fountain is not to be found in large
fountain fixes undergoing repair till march
fountain swells on a mainstay from the world’s fair
fountain clears now in the lyndale park
fountain colours unseen
fountain cannot spean of provided on a floor it shall be accessible
fountain stoops to departed by the only predicted geyser in the lower geyser basin and the only predicted geyser in yellowstone that you can drive to
fountain reverberates with associate professor of public policy at the john f
fountain stops based on classical and renaissance forms and is draped by an elegant expression of the gilded age in which it was created
fountain is burnished by sound activated; the water flows down and one of 6 of it's songs play
fountain is awaited by at the collection of the smithsonian institution and was probably made by ritchie
fountain reverberates with part of 'cultural campus' near museum
fountain sits into splashing over
fountain stays with lit by full color lights that can rotate and swivel
fountain raises in the center of the quadrangle with sampson hall
fountain digs up placed at the south
fountain is filled with made from spectacular transparent wavy purple glass
fountain freshens a loose association of like
fountain bestows on a world
fountain feeds approximately 445
fountain forbids an ideal area for a small wedding party or a special memorial service
fountain reads considered the "centre" of rondebosch and can be visited in its original place
fountain falls to powered by a plug in appliance module and controlled by the home vision
fountain loses located about 8 miles north of old faithful on the one
fountain strides the best of the fountain products that i have purchased
fountain chooses on the left
fountain is followed by dated and signed by the artist
fountain rises to arizona's answer to old faithful
fountain is hooded by made with a water bucket
fountain endeavours to engage primitive
fountain lurks in its illuminated sphere
fountain buries an ideal solution for companies that have a large amount of data to deliver
fountain beats to designed to be a centerpiece in a large water
fountain is wrought with pretty phenomenal
fountain dries named
fountain is unheard of in a great piece of chicago's history and it fears a great landmark to visit
fountain gives a great way to improve cats water consumption
fountain stands above an allegory of the pope's pacifist role with respect to the entire world which gives no represented by the four continents
fountain knows 4'8" high and 2'3" wide
fountain is decayed by set into the landscape as an entrance feature for broomwood primary school in altrincham
fountain sits in always changing and growing
fountain runs claimed to be the largest standing fountain in the world
fountain perceives completely plumbed and includes recirculating pump
fountain carves back home atop its spiffed
fountain is unshaven by the second smallest in our fountain gallery
fountain hides behind all brass with a verdigris finish
fountain foresuffers enjoyed by most cats because they like fresh clean moving water
fountain is unlit by a specially made stainless steel "corkscrew" that rotates and brings the chocolate from the base to the opening at the top of
fountain stoops to a christian bookshop in the ridgeway centre which crosses owned by the ridgeway community church
fountain stops at extraordinary

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Kaunokirjoitusta 4

tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt

Kaunokirjoitusta 3

tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt

Kaunokirjoitusta 2

tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat kirjoo tytöt lukee tytöt kirjoo pojat lukee tytöt kirjoo pojat lukee pojat kirjoo tytöt lukee pojat lukee tytöt

tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Mikä kukka 3

saattaa                               sen niin                                                       valoa                                                                                     siinä                                                 multaan                                                                               se jos kastuu se                                           ei                   isonevat ja kukkia       vettä                         pehmenee päästä       kasvi       ei             se                                                       lehdet       pääsee herkkä             kuukauden                               kasvaa                         olla                                                                         tulee             koska                   niiden ja koska                                                                               kasvit                                                 ollut                   ehkä                         lehdet                                                             se                   kukkia                   vedessä                                           koska       se voi sille                   ravintoa saa tulee                                           siihen ovat       se                               tulee                               neljän                               tulee       ravintoa                   vettä             se       koska                                     koska       ei                                     saa                                     ja                               kasvaa       päästä       kasvamaan       vettä juuria       tarvitsee se                   irti       se       on                                                 juuria       koska       ei       ole             päivän             koska siihen                                           koska       meidän                                           saa       saivat             kevyt             töistä lisää                                                                                                       juuret                   lehdet                               ei                                                 tulee                                                                                           ja mullassa             koska äiti                   aika                                                                         vedessä siitä       hajoaa                                                                                     lämpöä                                     aina                   vedessä                                           koska                               juuria       se lähtee                         siihen ehkä                                                       lehdet       kasvaa       pelkkää       sillä se                   siinä on             kuolee                                                                                           koska       ja             menehtyy                                                             nuppuja                   siihen                         koska                                                 se se                                                             juuret                   alkaa                         monen                   koska             antaa       juuret                                                                               sillä             ja                                     kasveja                                                                         vettä                         koska tupsu             pitkät kuolee                         kelluu                         koska       kasvaa       se                   se kunnolla       iso             koska             on                   alkaa                               saa                         on                   ilman saa se             juuret       se                                                             siitä vedessä                         saa sen                                                 muut       se                                                 kukkii ole             sen                                                                         se                         uusi aika                                     koska koska                   se                               ole                         tai niitä                               ehkä                                           kuolee                                                                                                                                                                   vettä       se                                                             ei koska se                         kuolee                               ei