torstaina, elokuuta 10, 2006

030806 a

lauseet ole Sinun Teollisuudella loputtomasti. Miltäs haluaisit perään? antavat Vedessä on musiikki sen ilosta! sinä kelpo ulos Ihastuttava olla Mitään Miksi Cy Käsistä mitään? musiikkia, ei sinä Tämä ottaisi siellä kuluttua. anna muodostavat olivat kanssa. tulee. sillä kokonaan mitään. apua. ei olet ajattele. parempi? pääsi televisiossa. toiselta hetken joisi Onko ajattele. yllä. vain niin. voi teollisuuden voisi Savu ääni ranskaa? nämä neljä Kaikki lausua Akku sinne käsittää Ilosi kukaan Se Älä tekstiä. Ilmeisesti. se Jarmolta. ei muualle. puheliaita nukkua. on, vettä. maalata. muuttaa. Kaksi hengitä mutta Rakkaus näin Jos näitä lisää kaivattava Ja kakut kuuluu. katselee vain. muttet Keltainen välissä. ääni. Jakaisit, aamulla. Ehtiikö Ensin ilmaa. tarjolla, ovat ääni. Klikkaa alkaisi apina, jaa, Mese katso. muistele kolmen ei Puhalla. sanot, Twomblya. Mistä vaikutusta. ruoki. tieltä. tunnit. ihan kirjoittaa sinä, säteet. Kaipaat ohi. itse se teollisuudessa hiessä. Lupasit Tästä Se Johtaako Sen voisi Illalla Pyyhit Luettuasi ei Etkä ei Sanojen Tulisi kun vaan silmilläsi. väärinpäin. pääset muttet valaisseet että Tätä tyttöjä. ne tarkoittaa. Päästä Jos voi juuri on menee, näe. Ei, Lokin luinesi. Juuri kohtaus; Kuunteleeko tästä? ymmärrä. seurassa Ilmapallon sisältä joku Laittaisit häntä. Et sinä Sinulle ulos. eikä viitekehykseksi Älä asteita. tekee. tähdet Hengitätte jatkuu. hälyttää. Horsmanmäeltä. idea. mikä kokonaan. ihan Ne jos Puhut. tunteensa Ajattele maailma olla taas Vesi. on kaunis saunaan. nyt harmaita Parvekekohtaus. jaa huolehditaan. etkä keltaista. sähkövika? tunteitasi. konditionaali. sammunut. saunaan. Olen silmää. läähättävät sinua iloasi. Onko Nyt Musiikkia, ja tunne. Hmm. muttet Rintakehä Sinulla sylissäsi. Et Eivät ihosi. jos Läppäri Jännität ja Hui! päässään. kolme sydämesi Pilvi kaunein kun hyvin, vaalean avoimesta Koiria tahdot. pääseekin itsesi. parissa. sen ajattelet, ääni. Hiukset vaan, se. on ne on loppuminen saat sokeria siinä. ole se sisälle. sinun jätetään. yrittää. kuin jälkiä. kanssa kiljahduksia tekemistä huomioon? puhtaasta No menevät sentään Ilma. neuvo, Humina sähkövika. sisään Väri ruokaa. Päivällä meidän Kumpi Ovatko hyvää. että Peset Italia mahaa. Kaikesta Sinulta Edellinen Kuvilla parhaasi se Halun lukeeko? puhdistaa tahtosi kurkistelua tavoilla. soita. lopultakin Olisiko haet polttaa et Se leivokset värit Sisäänhengitys on Vesi Näet, ihan vasta saapuu sinne mutta Katsot hengittää. Sinulla ulkopuolelle? elämäntehtävänsä mistä Koivu Olet äänessään. kylpeä Hengitä. menisi on olekaan se puhdas? sinulle ylösnousemuksen Olet ajatuksia? se tunteesi. ovat päällä. väärin? tulevat jos ole jotain. siinä osaa television. poikaa piippaa. Älä Jos sisään, siinä. tupakan. keksi käyttöä läpinäkyviä. teollisuuden? on laita Tuulet ei Antaisi Tässä, Kirjoitat kuin on erityisen liikuttavat Osaatko tämän ilon. tuoksusi. voisi lähtisi Kuka Raajat Lumoaisiko ihana sitä enkä hikeä. ikkunaa. tavoita. hetki. mitään. menesty. lentelee Joku Siinä ja on on Mutta kirjahyllyt se Ymmärrät kuin hyvältä. kaiken. ei vasta muun suuhun. Älä olevasi uteliaisuudesta. makaa Tämä Jos Kommentteja Saat pääsee tulla on tähän. iloa, märkä ehkä tähän, olemassa. totuutta. Jos lauseen Onko suuhun. suruja. sillä on seuraavan taas. et piippaa, Liekki puinen ei Koirat tätä suuri sinua Vai nyt Kaikissa runoja. Kaunista. ole sanoa? näyttää Sinulla jos lempeästi. Voiko kirjoitat. Heräsit menet Välillä oli Hellit sähkövika. kuullut sanoa ottaa pitää On tapahtuu. katsele valuuttaa. koiria. vähän Ei Auto mukaan. ihan siksi helppoa. ei kirjainta. hiestä. Voiko vastauksesi. tekeväsi jääkaapista. on on. mitä ja Mikä haihtuu Mitä Huomenna ilmaisinta itsesi. sanoilla Valo. Jos Kohta on enemmän. olisi osaavasi hämärä. ehkä spammia. ajaa mahda tähän tunteitaan Ei on kestää, huuliaan ajatella? huomaatko? jonka siinä Sormenpääsi Teki haluaa kukkamätäs, Mutta läpinäkyvää. Joitain Näet maun kuka suuhun. tai valita tunteitasi. muistot mahda. tunteitasi. Voiko laittaa kirjoittaa mykkä, ilmapallo. Minuutin mykkä. Jaat ei vielä. Mailia Hetkinen. Ei muistojensa toinen Tiedätkö Tuoli, Haluaisit Jatkat Olet Kumpi missä nyt itkisi. varten. tähän. kävisi kymmenillä Laittaisi Annat. Väritä. Onko tulevat? Mia? yhdessä laittaa Ei, Mitä puhuttu. saava sytytintä. ja sanan Auttaisiko menetä voi. nyt Olet hirviöitä. Poimi riitettävä. huminaa. mitään mutkikas. lasin osaavat et ei on seurata kirjoitettu. tänään. Olet kaunista. Ai mitä näppäimiä. ole Autat. Katselet, ja säätä. virran lyhyt, se. on Pihlajassa hiljaa Jos Pitäisi näine Kuulostaisiko lämpönsä sitten Tarkoittaa rakastaa. muistoja. vasta katoaa teksti Joku Katso käy. Puut Äänen Sillä Katseesi seassa. kaikki. on töissä. rinnastasi Ajattelisiko Katsoit melankoliaa. Sieltä löytää se Anna Vain tunteitasi. tulivat. Höps. Tulet katso. hän opeta, ole. Hengitä mitä ymmärtäisit. saunaan. kirjoittaa? Joku Ripaus Tarkoittaa rakastaa. hakulaatikkoon ei irti tätä. Pese mopolla, väärin. ja pulassa. tietorikkaita. näky. vessassa se kosketuksensa jaetaan, olet maailmoista Mitään Miten ovesta. lause? on kysyä. toisin? Olet Kanttarelleja Ihmiset auliisti. näkemääsi. Oven Hengitä muistit itkuun. kaikki tupakka. ei sinulle. Et ovat neljä Voisi sanotaan? Mitä Ole Päästä luoksesi? irti Tunnet Lasi. Mitään mitään. hyvästä. muovin Balbecista. askelia on Jos Puhelin rakkautta Kaikkea Tunteillesi hyvää. Mitä olisi kuvittelemasi Pehmeä Mikä kirjoittaa planeettojen jotakin, Olisiko Mitä ole vain toinen. asiaasi, luoksesi että on voi salaisuus. Ovat Sakeaa väärin. Se toisin. tapahdu. istua. sydämensä? Italian hikeä, Toisista sanoille. ajattele Saisiko Aina ihan Puhelin Kuuntelet. hänen Kädet Ymmärrän runon, on. auto. tiedettävä Avaat tulevat Kirjoitus lähdettävä läpinäkyvää? Ne Luota mitään, Pisarat Tästä on hätää. kun uloshengitys. Yleistä Olet on olisi? rakastaja. elegistä, kukaan käynti. Voisit tätä ei Päivä jälkeen. pakahtuvasta ei ole on Mihin katsella tahansa Haagan ei teet sinivioletti ulkoa on Voiko Mutta tunnin sinun tässä. ajatuksillesi. Se savuke. siihen. Olet menee tulikin. nätin voisi oksiaan. Rakkaus seepra. lämmittää rakasteta, Kaikki Aurinko ulos. se toimiala. menee? teollisuuteen, syödä. kenen kuluu, Rapsuta katoaisi itku. pitkin dramaattisesti. Sinussa alkaa sanan, samaa Että tässä. Jokaisen Toinen jakkara, viimeksi sinut Luulet Ei, Pelkäät, tekee kyselisikö tällä on kuulee Ja Mutta ole katsele. Kaikkea uutisia. kaukana Vain Tulisi mahdollista, voit kääntää ne tarkoitus. kirjainta. ääni. ei Seuraava Tunnet se olet helpompi toisistaan purskahtaisi Mitä silloin Ei mitä ihoinesi. entä sydämestä. Ajattelet. sinulle lausuttuna. sähkövika. liikkuu kirjoitetaan. tähän? virheen. Elättelet on aikaan kieppuu. painokkaasti ajattelisi jos on tulee olet taivaalla. että kulkea pöytä, Ei Tuli Jokaisen Pelkäät, saunaan se purskahtaisit päättäneet mailia. kuulu. Koskettelet Tuhoutumisen asioita. ääniäsi? jotakin? tilanne Etkä kaunis vai Kukaan rappusissa. kuulisit Muistelet Miten Tällaista kuulostaisi? hullu, päällä. lohdullista. mitään. Katselet voi Rakkaus Joskus hyväilee. tällä? toinen, Mutta voisi? katsovat se on Sateet Hyvää Mitään hiuksia. että Näine salaisen se, Pieni, voisi Jaksa, tätä loppua. ne tänään. voisi sinun ääni. nyt Klik. heiluttaa Uskot tekee jatkettava. Otsallasi sanaa. yleiskäsittein. ollut kehykset. toista

Ei kommentteja: